torstai 29. lokakuuta 2015

Ravintolatoimikunta työpajassa

Ravintolatoimikunta osallistui Ruoka-aika! 2.0 -työpajaan. Pohdimme kouluruokailuun liittyviä asioita ja valmistimme yhdessä maukkaan lounaan.


tiistai 13. lokakuuta 2015

7b:n lempikirjanäyttely Stoassa




Stoan kirjasto toivoi näyttelyä oppilaiden lempikirjoista, joten laitoimme sellaisen pystyyn 7b:n kanssa. Näyttelytyöt tehtiin kuvataiteen tunneilla: oppilaat mm. piirsivät, maalasivat ja muotoilivat muovailuvahasta lempikirjoihinsa liittyviä kuvia ja esineitä. Äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla kirjoitettiin kirjaesittelyt. 



Lempikirjoihin pääsivät mm. sellaiset klassikot kuin Narnian tarinat ja Ronja, ryövärintytär. Uudemmista nuortenkirjoista mukana oli ainakin Labyrintti, jonka toinen osa on parhaillaan nähtävänä elokuvaversiona teattereissa. Lempikirjat eivät kuitenkaan olleet pelkästään fiktiivisiä romaaneja, vaan mukaan oli päässyt useampi tietokirjakin. Oppilaamme ovat siis monipuolisia lukijoita!

torstai 8. lokakuuta 2015

5.-luokkalaisten Helsinki-päivä


                          Retki Kansallismuseoon




Menimme luokan kanssa Kansallismuseoon. Kansallismuseon talo oli iso, kaunis ja vanhanaikainen. Sisältä se oli mielenkiintoinen, koska oli kiva nähdä historiallisia esineitä. Meillä oli hyvä opas. Hän puhui selvästi eikä vaikeasti ja oli kiltti ja mukava.

Oli kiva katsoa esineitä esihistoriasta. Siellä oli esimerkiksi pääkalloja, ruukkuja ja hevosenkenkä. Katsoimme mielenkiintoisia pistooleja jotka olivat 1680-1620 luvuilla  eläneiden ratsumiesten ja siviilien aseita. Näimme myös kangaspuun painoja, poltettua savea ja Kaarinan Muikunvuoren asuinpaikalta.

Meillä oli tosi kivaa, säikäytimme toisiamme ja otimme paljon kuvia toisistamme. Menimme savupirttiin, jossa oli pimeää. Joidenkin mielestä siellä haisi ja joidenkin mielestä siellä tuoksui. Ihmiset nukkuivat tuolien päällä. Se oli sauna ja koti yhdessä huoneessa. Kun tulimme pois savupirtistä, näimme soittimia jotka olivat vanhan aikaisia. Siellä oli huilu, kantele ja vanha kitara.

Menimme Dinan,  Anisan, Aadan, Janinan ja Neftalin kanssa kauniiden rasioiden luo ja siellä oli myös koruja ja paljon muutakin. Näimme hauskoja kelloja. Siellä oli myös  semmoinen naisen muotoinen kello, ja hänen päänsä oli kello.

Kun aika loppui, saimme käydä itsenäisesti museossa. Menimme ylös vintille. Vintillä kaikki riehui.  Sitten aloimme mennä metroasemalle ja metrossa näimme prinssi Jusufin. Hän on laulaja. Moikkasimme häntä ja hän oli tosi mukava.
Neftali, Dina, Anisa ja Samaa

Torstaina kävimme Kansallismuseossa. Museo oli iso ja todella vanha. Se näytti samanlaiselta kuin kirkko.

Meillä oli opas, joka päästi meidät savupirttiin. Siellä oli vanhoja juttuja. Siellä oli  melkein kaikki tehty puusta. Siellä ei ollut yhtäkään lamppua, vaan siellä oli vain kynttilöitä.

Me pääsimme salaiseen paikkaan minne me vain päästiin. Siellä oli kivikauden esineitä. Esimerkiksi vanhoja mekkoja.

Ritarihuoneessa oli paljon vanhoja aseita. Miekat olivat hienoja ja teräviä. Siellä oli ritariasuja, vanhoja pääkalloja ja vanhoja koruja.

Me menimme myös vintille. Siellä pystyi rakentamaan palikoilla. Me syötiin eväitä aulassa. Sitten päästiin vapaa-ajalle. Sitten jotkut alkoivat piilosta ja kädenvääntöä. Me päästiin kello yksi pois ja siellä oli kivaa.

Ali ja Renor


















 

 

 

tiistai 6. lokakuuta 2015

Globaali koulu -kielet käyttöön!

Itäkeskuksen peruskoulu on päässyt mukaan Helsingin opetusviraston mediakeskuksen Älykkäät oppimisympäristöt -hankkeeseen, jossa teknologian avulla kehitetään uudenlaisia oppimisen tiloja. Lisää hankkeesta voit lukea täältä. Itiksen oppilaiden ja opettajien ideoita löytyy Prezistä, ja hankkeen etenemistä voit seurata blogistamme.

  

lauantai 3. lokakuuta 2015

9B Berliinissä 5.-8.10.2015

Maanantaina 5.10. 9B lentää Berliinin leirikouluun. Seuraa matkaamme blogista!

Väsyneinä mutta onnellisina saavuimme Berliiniin heti aamusta. Majoittauduimme, ja lähdimme lounaspaikkaan. Lounaan jälkeen tutustuimme KaDeWe-tavarataloon ja kävimme Kaiser-Wilhelm-Gedächtnis-kirkossa. Iltapäivällä oli vuorossa Story of Berlin- museo opastuksineen.









Tiistaina 6.10. lähdimme aamiaisen jälkeen Checkpoint Charlie-museoon. Museossa kiertelimme puolitoista tuntia ja katsoimme miten DDR:stä paettiin länteen. Museosta kävelimme juutalaisten muistomerkille. Lounaaksi meillä oli Berliinin filharmonikkojen jousikvartetin esittämä Brahmsin jousikvartetto.


Kolmelta oli pöytävaraus ravintola Boccacelliin. Pitsaa oli ja paljon. Ilta oli varattu vapaalle ohjelmalle; kävimme Potsdamer Platzilla, Tuomiokirkolla ja Alexanderplatzilla. 



Keskiviikkona oli ohjelmassa Sachsenhausenin keskitysleiri. Otimme aamiaisen jälkeen junan Oranienburgiin ja kävelimme keskitysleirimuseoon. Opas esitteli meille leiriä ja kertoi tarinoita ihmiskohtaloista. Palattuamme Berliiniin kävimme Branderburgin portilla, josta jatkoimme nauttimaan gourmethampurilaiset Hans im Glückiin. 








Hotellilla on kohta vuorossa oppilaiden valmistelemat musiikkiesitykset.
Bis morgen!


Viimeinen leirikoulupäivämme koitti sateisena. Pakkaamisen ja huoneiden luovutuksen jälkeen suuntasimme Berliinin eläintarhaan. Sateesta huolimatta kaikki viihtyivät apinoita, norsuja ja yöeläimiä katsellessa. Tämän jälkeen oli vapaata aikaa käydä ostoksilla ja syömässä pienissä ryhmissä. Tavaroiden haku hotellilta oli vauhdikas, sillä junayhteys oli katkaistu epämääräiseksi ajaksi. Oulan avulla löysimme nopeasti uuden reitin ja saavuimme minuutilleen oikeaan aikaan noutamaan tavaroita. Matka lentokentälle sujui hyvin; saimme sullouduttua samaan bussiin. Nyt odottelemme kentällä paluulentoa. Nähdään huomenna koulussa. 
Leirikoulussa olemme eläneet todeksi mottoa, joka on OLE YSTÄVÄ KAIKILLE❤️




9B:n Helsinki-päivän tietokilpailu. Aussi en français!

Testaa tietosi Helsingistä. Pelaa porukalla: Avaa tietokilpailu tietokoneella ja pelaa älypuhelimilla. Play Kahoot!